Asiantuntija varoittaa: WC-istuimen päällystäminen paperilla voi vain pahentaa bakteerien leviämistä

Terveys · Tim Isokivi

Pelkkä ajatus julkiselle vessanpöntölle istumisesta voi aiheuttaa joillekin ihmisille kauhunväristyksiä. Pöpökammoisimmilla onkin tapana päällystää vessan istuin wc-paperilla.

Todellisuudessa pöntön vuoraaminen voi kuitenkin olla paljaalle istuimelle istumista epähygienisempää. Mikrobiologian professori Philip Tierno kertoo Self-sivustolle istuinosan olevan usein jopa puhtaampi kuin monien ihmisten tiskialtaat.

Sukupuolitautien leviämistä on turha pelätä wc-istuinten kautta. Esimerkiksi herpesvirus, klamydia ja tippuri eivät elä kehon ulkopuolella 10 sekuntia pidempään. HIV ja zikavirus voisivat levitä vain, mikäli toisen ihmisen ruumiineestettä pääsisi avoimeen haavaan.

Istuimelle levitetty wc-paperi on sen imukyvyn ansiosta istuinta parempi paikka bakteerien leviämiselle. Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että vessan vetämisen myötä bakteerit voivat levitä ilmaan ja sitä myöten lähellä roikkuvaan vessapaperiin.

Paras tapa ehkäistä pöpöjen leviämistä onkin pestä kädet jälkikäteen huolella. Myös pöntön kansi kannattaa pitää kiinni vessaa vetäessä.

Uusimmat