Rakkaus vaatii töitä – ei kannata luovuttaa liian helpolla

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Pilvilinnoista on pitkä matka maankamaralle. Toisinaan rakkauselämä muuttuu hetkessä unelmien romanssista arkisen tasapaksuksi tai vaikeuksissa rämpimiseksi. Matalavaiheet kuuluvat jokaiseen suhteeseen ja liittoon, mutta kuinka niistä voi selvitä voittajana?

Ei kannata luovuttaa ensimmäisen vastoinkäymisen edessä. Tämä pätee myös rakkauselämään. Rakkauden ekstaasista ongelmien vyyhteen sukeltaminen saattaa satuttaa ja tuntua ahdistavalta. Rakkaus vaatii kuitenkin työtä, jotta se onnistuu yhä uudelleen ja pysyy toimivana. Se vaatii luopumista ja uhrauksia.

Kannattaa nähdä vaivaa, jos haluaa muodostaa kaikkien aikojen rakkaustarinan. Yksikään parisuhde ei synny yhdessä yössä pitkäksi liitoksi. Ongelmat kannattaa keskustella läpi ja niitä tulee ratkaista, jotta liitto ei enää tulevaisuudessa kaadu samoihin kompastuskiviin.

Suhde vaatii kompromisseja ja toisesta välittämistä. Jos rakastat toista ihmistä aidosti, älä hylkää häntä silloin, kun teillä menee huonosti. Tällöin suhde vaatii rakkautta osakseen enemmän kuin koskaan aiemmin.

Lähde: The Power Of Silence