NASA: Pääkallokomeetta lähestyy maata

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Maapallon läheltä kiitävät meteoriitit ja komeetat kutkuttavat ihmisten mielikuvitusta ja sellaisenaan, mutta pian maan ohittaa taatusti karmiva taivaankappale. Kyseessä on pääkalloa muistuttava komeetta.

Kerroimme joulukuussa 2017 miten Halloween-asteroidiksi kutsuttu 2015 TB145 tulee ohittamaan maan marraskuussa 2018. Törmäysriskiä ei kuitenkaan noin 600-metrisen asteroidin tapauksessa ole sen ulkomuodosta huolimatta. Kappaleen etäisyys maasta tulee lähimmilläänkin vastaamaan noin Maapallon ja Kuun välimatkaa noin 105-kertaisesti.

2015 TB145 ohitti Maapallon edellisen kerran vuonna 2015, jolloin NASA kuvasi komeetan ja julkaisi pelottavan kuvan komeetan ulkomuodosta. Tuolloin taivaankappale ohitti planeetan sopivasti 31. lokakuuta, eli Halloweenin aikoihin. Asteroidia kutsutaan kuolleeksi komeetaksi, sillä kaikki sen haituvat aineet ovat jo kadonneet.