Tuleva supertähti?! Uskoisitko laulajaa 19-vuotiaaksi mieheksi?

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

The Marcus King Band on esiintynyt taannoin amerikkalaisessa Jam In The Van -ohjelmassa. Vaikka on väitetty, että perinteisiä blues ja jazz-virtuooseja ei synny enää, todistaa video väittämän vääräksi. Marcus on virtuoosi.

Kun videon jammailua kuuntelee, voisi laulajaksi kuvitella tummaihoisen ja 60-vuotiaan ammattilaisen. Mikkiin laulaa kuitenkin punahiuksinen Marcus, jolla ei ole ikää videon taltioinnin aikana kuin 19 vuotta. Yksi Youtube-käyttäjistä kertoo, että Marcus on perinyt soittotaitonsa isältään.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

The Marcus KIng Band esiintyy ahkerasti Yhdysvaltoja kiertäen. Etelä-Carolinassa syntynyt solisti kirjoittaa myös osan kappaleista itse. Bändiltä ilmestyy kolmas pitkäsoitto, Carolina Confessions -niminen albumi 5. lokakuuta.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.