Humalainen lentokoneen kuormaaja nukahti ruumaan – heräsi toisessa kaupungissa

Ohhoh! · Tim Isokivi

Töissä torkkumisella voi olla yllättäviä seurauksia, etenkin jos sattuu työskentelemään lentokoneiden parissa. Tämän sai huomata eräs yhdysvaltalainen matkatavaroiden käsittelijä.

Kansas Cityn lentokentällä Piedmont Airlinesin aulakuormaajana työskentelevä mies oli nukahtanut Boeing 737-800 -lentokoneen ruumaan. Hän heräsi noin 800 kilometrin päästä Chicagosta.

Unikeon onneksi lentokoneen ruuma oli paineistettu ja lämmitetty. Näin ollen 27-vuotias työntekijä selvisi koettelemuksesta vammoitta.

Työntekijä on toistaiseksi irtisanottu virastaan tutkinnan ajaksi. People-lehden mukaan hän myönsi viranomaisille olleensa humalassa nukahtamishetkellä. Miestä ei kuitenkaan puhallutettu, sillä hän ei syyllistynyt rikokseen määränpäässään.

Uusimmat