Mies poisti ensin nenän ja korvat – nyt myös sukupuolielimet poistetaan

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Kolumbialainen 22-vuotias tatuointiartisti Erick Hincapie Ramirez tunnetaan paremmin nimellä Kalaca Skull. Mies on muokannut ulkonäköään 10 vuoden ajan tavoitteenaan muistuttaa elävää pääkallomiestä.

Youtube

Valle del Caucassa asuva Kalaca Skull alkoi muokata ulkonäköään äitinsä kuoleman jälkeen. Mies oli tällöin 12-vuotias. Hän otti selkäänsä tatuoinnin, jossa oli edesmenneen äidin kuva. Lopulta hänen missionsa kirkastui mielessä – hän halusi kasvojensa näyttävän pääkallolta, Mirror uutisoi.

Miehen tatuointitaiteilijana työskentelevä ystävä poisti hänen nenänpäänsä. Sitten hänen korvansa leikattiin pois. Nyt Kalaca Skull haaveilee sukupuolielimien poistamista. Hänen mukaansa on aivan sama mitä sukupuolta tai ikää edustaa, koska kaikki ihmiset ovat loppujen lopuksi pelkästään luurankoja. Hän on kertonut ihailevansa kuolemaa ja viihtyvänsä parhaiten hautausmaalla.