Paratiisisaaret kielsivät aurinkovoiteet – yrittää pelastaa alueen korallit

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tyynellä valtamerellä sijaitseva lukemattomien paratiisisaarten muodostama Palaun valtio on kieltänyt aurinkovoiteiden käyttämisen. Mikronesiaan kuuluva yli 300 saaren valtio on koko maailmassa ensimmäinen valtio, joka on kieltänyt aurinkovoiteiden käytön ja myynnin.

Historiallisen kiellon tarkoituksena on suojella alueen äärimmäisen herkkiä koralliriuttoja tuhoutumiselta, BBC kertoo. Palau julkaisi listan kymmenestä koralleille haitallisesta ainesosasta, joita sisältäviä tuotteita ei saa alueella enää myydä tai käyttää. Kielto astuu voimaan vuoden 2020 alusta, eli reilun vuoden kuluttua.

Palaun presidentti Tommy Remengesaun mukaan kiellettyjä aineita myyviä odottaa jatkossa tuhannen dollarin sakkorangaistus. Sakkorangaistuksen lisäksi tuotteet tullaan takavarikoimaan. Aiemmin esimerkiksi Havaijin osavaltio on kieltänyt kaikkein haitallisinta ainesosaa, oksibentsonia, sisältävien aurinkovoiteiden myymisen ja käyttämisen. Palaun alueella turistit joutuvat jatkossa katsomaan tarkasti millä suojaavat ihoaan Mikronesian paahtavalta auringolta.