Ice Cube ampuu kovilla: ”Pidättäkää presidentti!”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Gangstaräppäri Ice Cube ei lukeudu Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin ihailijoihin. Tämä käy erittäin selväksi tähden tuoreella singlellä.

Arrest the President -kappaleessa Ice Cube hyökkää Trumpia vastaan odotetusti kovin sanankääntein. Räppäri muun muassa syyttää presidenttiä Venäjän vakoojaksi.

– Pidättäkää presidentti, teillä on todistusaineisto, Ice Cube julistaa kertosäkeessä.

Kappale on peräisin tähden tulevalta Everythang’s Corrupt -albumilta. N.W.A.-yhtyeen riveistä 1980-luvulla aloittaneen ja sittemmin menestyneelle soolouralle siirtyneen Ice Cuben edellisestä I Am the West -albumista on ehtinyt vierähtää jo kuusi vuotta.