Linnulla hämmentävä lauluääni – kuin kovaääninen varoitussireeni

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomalaiset ovat tottuneet kotimaassamme tavattujen lintujen lauluääniin. Siksi esimerkiksi tropiikkiin matkustaessa saattaa herätä aamulla aikaisemmin, koska laulamaan ryhtyneet paikalliset linnut kuulostavat todella eksoottisilta.

Esittelemme nyt hieman vanhemman videon tähden, costaricalaisen linnun nimeltään seppäkotinga. Uhanalainen lintu tunnetaan etenkin sen erikoisesta lauluäänestään. Se kuulostaa hälytyssireeniltä.

Väli-Amerikan maissa elävää seppäkotingaa on maapallolla alle 20.000 yksilön verran. Se kuuluu varpuslintuihin. Laulutavan lisäksi linnun ulkonäkö on mielenkiintoinen ja huomiota herättävä nokissa roikkuvien osien takia.