Yrittäjä suivaantui mainosvalvojille: ”Kaiken maailman kommunistit kitisee”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Mainonnan eettinen neuvosto lautakunta, joka antaa lausuntoja mainonnan hyvän tavan mukaisuudesta. Viime aikoina neuvosto on joutunut muutaman kerran suivaantuneiden yrittäjien vähättelyn kohteeksi, kun se on kritisoinut esimerkiksi Varusteleka-verkkokaupan markkinointia. Nyt vuorossa on suomalainen vaateyritys.

Lautakunta käsitteli blogikirjoitusta, jonka se katsoi kaupalliseksi yhteistyöksi. Kirjoituksen yhteydessä ei ollut kuitenkaan mainintaa yhteistyöstä, joten neuvosto ryhtyi selvittämään asiaa ja tapansa mukaan pyysi osapuolilta lausuntoja tapahtuneesta.

House of Brandon vastasi lausuntopyyntöön tavalla, joka ei jättänyt lukijalle epäselvyyttä siitä oliko lausuntopyyntö aiheellinen vai ei. Eettinen neuvosto sai nimittäin kuulla kunniansa värikkäin sanakääntein.

– Minä en voi yhtään mitään sille, että kirjoituksesta puuttuu merkintä. Tehkää tekin jotain järkevää ja lopettakaa yritysten ja yrittäjien typerä kiusaaminen tyhjänpäiväisillä asioilla. Bloggaajilla on oikeus käyttää affilinkkejä postauksissaan, House of Brandon vastasi ja jatkoi.

– He voivat itse omalla rahalla tilata verkkokaupoista tavaraa ja mainostaa niitä blogeissaan – ilman, että kyseessä olisi kaupallinen yhteistyö. On se kumma, että kaiken maailman kommunistit kitisee joka asiasta tänä päivänä. Menisivät töihin niin olisi muutakin ajateltavaa.

House of Brandon on vuonna 2010 perustetun Fashion Trade Scandinavian verkkokauppa. Yhtiö teki viime vuonna 2,8 miljoonan liikevaihdolla 58.000 euron tuloksen.