Facebook ja Instagram kaatuneet – minne ruokakuvat nyt menevät?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituin kuviin perustuva sosiaalisen median palvelu Instagram on kaatunut. Palvelussa julkaistaan päivittäin satoja miljoonia valokuvia eri puolilta maailmaa, mutta parhaillaan palvelu on jostain syystä tavoittamattomissa. Sama tilanne on myös Facebookilla, joka omistaa Instagramin.

Parhaillaan kymmenet miljoonat ihmiset ympäri maailmaa pohtivat tuskissaan ruokapöydissä minne julkaisevat ruokakuviaan. Yksin Facebookilla on peräti puolitoista miljardia aktiivista käyttäjää, joten ongelma koskettaa valtavaa joukkoa ihmisiä. Viime aikoina molemmissa palveluissa on ollut useita katkoksia, joiden kesto on ollut keskimäärin noin puolen tunnin luokkaa.

Suomessa pääsee tällä hetkellä sisään molempiin palveluihin, mutta varsinaisen sisällön latautumisessa on ongelmia. Osa suomalaisista käyttäjistä on jäänyt kokonaan palvelun ulkopuolelle. Heille on tullut sen sijaan virheilmoitus, jonka mukaan palvelu ei ole juuri saatavilla.

Uusimmat