Pikkukaupunkiin peltipoliisi – ikuisti 58 000 kuvaa kahdessa viikossa

Autot Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa on puhuttu viime aikoina paljon poliisin automaattisten nopeuskameroiden vaikutuksesta liikenneturvallisuuteen, sillä se ei välttämättä ole kovinkaan merkittävä. Sakotuksen vaikutus poliisin varainhankintaan on kuitenkin erittäin merkittävä. Tilanne on sama myös Italiassa.

Nyt italialainen The Local Italy -verkkolehti uutisoi miten pikkukaupunki päätti asentaa vuosien odotuksen jälkeen nopeuskameran kaduilleen. Pohjois-Italiassa sijaitsevassa Acqueticon kaupungissa oltiin kyllästytty ylinopeutta kaasutteleviin motoristeihin, mutta nopeuskamera ei heitä juuri hidastanut.

Acqueticon nopeuskamera ikuisti nimittäin kahden ensimmäisen viikon aikana peräti 58.000 kuvaa ylinopeutta ajavista autoilijoista ja motoristeista. Määrä on melkoinen, kun sitä vertaa kaupungin 120 asukkaaseen. Kaupungin nopeusrajoitus on 50 kilometriä tunnissa, mutta suurin nopeuskameran ikuistama nopeus oli peräti 135 kilometriä tunnissa. Noin puolet kameran ohittaneista autoista ajoi ylinopeutta.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.

Uusimmat