Mies raiskasi sukulaisen minihevosen – jäi kiinni rysän päältä

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Osa ihmisistä alentuu käyttämään heikko-osaisempia hyväksi seksuaalisesti joko sairaan mielen tai yksinkertaisesti sen takia, että ovat liian säälittäviä hankkimaan kaltaistaan seksiseuraa. Yksi sairaista ja säälittävistä ihmisistä on floridalainen Nicholas Anthony Sardo.

Floridalainen Sardo jäi kiinni, kun sivullinen oli nähnyt miehen harrastavan seksiä Jackie G -nimisen miniatyyrihevosen kanssa. Pienikokoinen ori kuului 21-vuotiaan Sardon sukulaiselle. Pian myös toinen henkilö näki saman, ja hän vaati Sardoa tilille tekemisestään.

Nicholas Anthony Sardo tunnusti sekaantuneensa seksuaalisesti minihevoseen neljä kertaa. Hän myönsi olevansa sairas mies, mutta käytti aktissa kondomia, jotta ei saisi tauteja hevoselta. Sardo odottaa nyt tuomiotaan vankilassa, The Smoking Gun uutisoi.

Eläimiin sekaantuminen oli Suomessa vielä 1700-luvulla yksi yleisin kuolemantuomioon johtaneista syistä. Kaikissa maailmankolkissa eläimiin sekaantuminen ei ole kiellettyä. Esimerkiksi Saksassa on jopa omia bordelleja eläinseksin harrastajille.

Uusimmat