SuomiLOVE-ohjelman massiivinen päätöskonsertti Hartwall Areenalle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Televisio-ohjelma SuomiLOVE saanut suuren suosion televisiossa jo neljän vuoden ajan. Tammikuussa alkava viides tuotantokausi päättyy perinteiseen tapaansa päätöskonserttiin, joka järjestetään tällä kertaa totuttua suuremmissa puitteissa Hartwall Areenalla 6. huhtikuuta 2019.

Aiempien vuosien tapaan SuomiLOVE järjestää äänestyksen, jossa haetaan kauden suosituinta laulua. Eniten ääniä keräävä kappale kruunaa SuomiLOVE-konsertin illan viimeisenä kappaleena. LOVEbandin säestämänä kappaleita tulkitsevat muun muassa Elastinen, Juha Tapio, Gasellit, Samae Koskinen ja Ida Paul & Kalle Lindroth.

Jenni Pääskysaaren ja Mikko Kuustosen juontaman päätöskonsertin musiikista vastaa tuttuun tapaan Ako Kiiskin johtama LOVEband solisteinaan Johanna Iivanainen, Osmo Ikonen ja Noora Louhimo. SuomiLOVE-ohjelma on palkittu Kultaisella Venlalla jokaisella kaudellaan. Sarjan formaattia myydään ulkomaille nimellä Soundtrack of Love. Päätöskonsertti on aiempina vuosina järjestetty Lahden Sibeliustalossa.