Katri Ylander tekee paluun – julkaisee uutta musiikkia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viimeksi viisi vuotta sitten uutta musiikkia Uusi maa -albuminsa merkeissä julkaissut Katri Ylander on tehnyt paluun. Hänen uusi Sinä pärjäät –singlensä julkaistaan tänään. Single oli avain Katrin musiikkiuran jatkumiselle, sillä se kosketti Ylanderia niin, että hän päätti tarttua saamaansa tarjoukseen.

– Sinä pärjäät -kappale tipahti syliini sopivalla hetkellä. Olin vahvasti miettinyt tulevaisuuttani musiikin ja laulamisen suhteen. Näissä tunnelmissa Suomen Musiikki Oy:n Kari Hynninen otti yhteyttä tekstiviestillä: ”Mitä kuuluu? Vieläkö haluat laulaa? Mulla vois olla sopiva kappale sinulle”, Katri Ylander paljastaa.

– Vastasin, että kyllä haluan laulaa, laita kappale meiliin. Muistan rukoilleeni, että kappale olisi itseä koskettava ja hienon kappaleen kuultuani halusin tarttua tilaisuuteen. Olin niin väsynyt sanomaan kaikelle ei ja minulle tuli vahva ajatus: Mitä jos nyt sanoisikin Kyllä! Hetki vaati sopivan fiiliksen itsellä ja samanaikaisesti kappaleen, joka siinä hetkessä kolahti itselle.

Vanhempien erosta lapsen näkökulmasta kertova Sinä pärjäät voitti 395 ehdokkaan joukosta elokuussa 2018 Inspiraationa Juice -biisikilpailun. Kappaletta kiitettiin Juice Leskisen hengessä pientä ihmistä puolustavasta näkökulmasta, henkilökohtaisen tarinan avaamisesta kaikkia koskettavaksi sekä herkkyydestä.

– Kappaleessa on samaan aikaan jotain tosi haurasta ja vahvaa. Kappale kertoo vanhempien erosta lapsen näkökulmasta. Itse olen myös nähnyt vanhempien eron ja surun läheltä hyvin nuorena, joten teksti kolahtaa erittäin vahvasti, Ylander kertoo.

Uusimmat