Personal trainer neuvoo: ”Jätä nämä viisi asiaa pois ruokavaliosta”

Fitness Lifestyle · Terhi Piiroinen

Kaikki tietävät, että monipuolinen ja puhdas ruokavalio sekä liikunta auttavat terveellisemmän elämäntavan saavuttamisessa. Kuntovalmentajana työskentelevä Tamara Pridgett on nyt listannut viisi ruokaa, joita hän kehoittaa asiakkaidensa välttelevän.

– Ensimmäinen asia, jonka kerron asiakkailleni, on lisätyn sokerin eliminoiminen ruokavaliosta. Sokeri on salakavala ja osaa piiloutua suosikkiruokiin, mikä puolestaan estää terveellisten tavotteiden saavuttamisen, Pridgett kertoo Popsugarille.

Hänen mukaansa ihmiset voivat nauttia ennemmin hunajaa tai makeita hedelmiä. Samaan hengenvetoon hän kieltää limonadien ja alkoholin nauttimisen. Hänen mukaansa sokeria ja keinotekoisia makeutusaineita on kaikkialla, ja niiden vältteleminen vaatii paneutumista asiaan. Hän pyytää asiakkaitaan unohtamaan proteiinipatukat juurikin tästä syystä.

Myös vaalea leipä joutuu kiellettyjen ruokien listalle automaattisesti, koska siinä ei ole yhtäkään keholle hyödyllistä ainesosaa. Hän ei usko, että hiilihydraattien lopettamisella saavuttaa pitkäaikaisia ja kestäviä tuloksia, mutta sen sijaan hän kehoittaa ihmisiä valitsemaan kokojyvävaihtoehtoja.

Uusimmat