Maailmankirjat sekaisin! Keith Richards ilmoitti lopettaneensa alkoholin käytön

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa uusi alkoholilaki on vähentänyt alkoholin kulutusta, ja trendi on ympäri maailmaa laskemaan päin. Nyt on kuitenkin tapahtunut jotain odottamatonta, kun The Rolling Stones -yhtyeen kitaristilegenda Keith Richards on ilmoittanut yllättäen lopettavansa alkoholin käytön.

Muusikon uransa lisäksi vahvasta päihteiden käytöstään tunnettu Richards kertoi NME-lehdelle jättäneensä alkoholin lähes kokonaan. Pian 75 vuotta täyttävä mies itse totesi lehdelle, että ”Nyt oli sen aika”, ja kertoi lähtevänsä ensi vuoden huhtikuussa Miamista alkavalle No Filter -kiertueelle selvempänä kuin aikoihin.

Keith Richardsin mukaan hän yksinkertaisesti kyllästyi alkoholin juomiseen, mutta jätti itselleen kuitenkin vielä pienen takaportin. Hän nimittäin kertoi nauttivansa jatkossakin lasillisen viiniä tai oluen silloin tällöin. Yhtyekaveri Ronnie Wood kertoi huomanneensa muutoksen Richardissa sen jälkeen, kun tämä jätti alkoholin taakseen. Wood kertoi kitaristin olevan nyt luovempi ja vastaanottavaisempi kuin aiemmin.