Bokseri kuorsaa kuin piirretyissä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kuorsaavat lemmikkieläimet voivat aiheuttaa yhtä paljon unettomuutta omistajilleen kuin kovaäänisesti yöaikaan koriseva kumppani. Helpoin tapa lienee eläinten siirtäminen pois makuuhuoneesta.

Nettivideolla nähdään kuorsaava bokseri, jonka ääni kuulostaa suoraan piirroshahmolta. Perinteisissä piirroselokuvissa on kuorsaamista kuvailtu siten, että ilma pörisee suusta ulos vallattomasti heiluvien huulten välistä. Niin tapahtuu myös videon koiralla.

Kuorsaavan ihmisen kanssa nukkuminen vaatii harjoittelua. Kun ääneen lopulta vuosien saatossa tottuu, saattaa toinen herätä öisin siihen, jos vierustoveri ei kuorsaakaan. Mikäli vaivasta koituu suunnatonta ongelmaa, kannattaa kuorsaamisen alkulähde käydä selvittämässä asiaan erikoistuneen spesialistin luona.