Onko seksi vähentynyt parisuhteessa? Näin otat asian puheeksi

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Kiukuttelu, mykkäkoulu ja syyttely. Nämä ovat tapoja, joilla ei ainakaan paranneta pariskunnan laimentunutta seksielämää. Sen sijaan kannattaa lukea, mitä sanottavaa parisuhdeasiantuntijana ja seksologina työskentelevällä Jessica O’Reillylla asiaan.

Seksidraivi, halukkuus ja libido voivat heikentyä monesta eri syystä ja se on täysin luonnollista. Elite Dailyn mukaa on yleistä, että pariskunnan seksielämä vähenee ajan kanssa, mutta toisinaan siihen saattavat vaikuttaa monet eri tekijät. Jessica O’Reilly mainitsee stressin, lääkityksen, kuukautiskierron, läheisyyden, tyytyväisyden, kommunikoimisen, liikunnan, unen, aktiivisuuden, mielialan ja hormonit esimerkkeinä, jotka vaikuttavat viettiin.

Parisuhdeasiantuntija listaa kolme keinoa seksielämän parantamiseen. Kaikki alkaa kehuista ja siitä, että pariskunta keskustelee avoimesti seksielämästään. Heidän kannattaa jutella, mitkä asiat ovat parasta heidän rakastelussaan ja mistä asioista he pitävät erityisesti vällyjen välissä peuhatessaan. Sen jälkeen molemmat voivat kertoa toiveitaan seksielämään liittyen.

Ensin kysytään kumppanin unelmia ja fantasioita, joiden avulla seksielämää voisi rikastuttaa. Sitten paljastetaan omia toiveita, ja ehdotetaan jopa konkreettisia toimia eroottisen elämän parantamiseksi. Keskustelun aihe voi olla myös se, että haluaa vähemmän seksiä, jos energiaa ja huomiota tulee kiinnittää erityisen paljon johonkin muuhun. Seksi on parhaimmillaan vuorovaikutteista ja suuresti nautintoa tuottava läheisyyden muoto, jonka avulla saavuttaa helposti syvemmän yhteyden parisuhteessa.