Näin selätät masentavan tammikuun – vinkit parempaan oloon

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Päivät alkavat jälleen pidentyä talvipäivänseisauksen jälkeen. Silti tammikuu voi tarkoittaa monille vuoden vaikeinta kuukautta, mitä tulee mielen hyvinvointiin ja omaan vireystilaan. Nyt on vinkattu, kuinka sydäntalvesta voi selvitä voittajana kevääseen.

Myönteisellä elämänasenteella voi pärjätä pitkälle, mutta toisinaan onnellisuus vaatii hieman enemmän vaivannäköä osakseen. Tammikuussa voi järjestää pieniä ja mukavia ajanviettotapoja ystävien kesken, kuten elokuvailtoja tai kaakaohetkiä. Jos olo on todella ahdistava, raskas ja kurja, saattaa aurinkolomaan panostaminen olla parempi kuin yksikään lääkärin määräämä lääke.

Toisinaan alakulo poistuu keskittämällä energiansa uuteen ja mukavaan tekemiseen, kuten liikuntaharrastukseen. Jos mieli on vaarassa lipsahtaa tästäkin huolimatta ankeaksi, kannattaa ottaa järeämmät konstit käyttöön. Hemmottelu hyvinvointilaitoksessa voi auttaa. Talvikuukausien pimeitä iltoja voi käyttää hyödyksi myös uusien asioiden, kuten kielten opiskeluun.

Osa haluaa valmistautua uuteen vuoteen kotia sisustamalla ja pesää rakentamalla. Jos tuntuu, että kauniit ja myönteiset ajatukset ovat hukassa, kannattaa tarttua kynään ja paperiin kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittamista varten. Olo voi myös kohentua detox-kuureilla, jolloin kuonat poistuvat kehosta kirkastaen myös mieltä. Yksi loistavimmista keinoista ilon kerryttämiseen on sen antaminen muille. Osallistu vapaaehtoistyöhön tai tarjoa apua ystävälle.