Haluaako deittikumppani pelkkää tapailua? Nämä merkit kertovat

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Osa ihmisistä etsii epätoivoisella vimmalla seurustelusuhdetta, kun taas toisille riittää ainakin aluksi rento tapailu ja rauhallinen tutustuminen. Toisinaan erilaiset suhdehaaveet voivat lopettaa kahden ihmisen välille syntyneen kontaktin.

Satunnaiseen tapailuun ja rauhalliseen tutustumiseen voi olla monta syytä. Asetelmasta voi muodostua ongelma, jos toinen osapuoli haluaa edetä nopeammin ja syvällisemmälle tasolle. Elite Daily on nyt listannut merkkejä, joista tietää deittikumppanin haluavan pelkästään tapailua. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö hänestä olisi vielä joskus vakavempaan seurusteluun.

Treffikumppani tai ihastus voi kertoa suoraan, että hän ei tällä hetkellä halua vakavaa suhdetta elämäänsä. Tällöin osapuolten kannattaa päättää, haluavatko he silti pitää yhteyttä keskenään ja jatkaa tutustumista ilman sitoutumista. Jos henkilö ei kerro ajatuksistaan suoraan, osoittaa hänen tekstailuaktiivisuus usein mielenkiinnon tason.

Satunnaista tapailua suosivat saattavat haluta säännöllistä seksiä, joten osapuolten on päätettävä onko heistä aluksi tai pelkästään panokavereiksi. Tilanteen on tunnuttava oikeanlaiselta molempien mielestä, eikä toista ihmistä voi painostaa seksiin, jos ei ole valmis sitoutumaan. Kaksikon välille syttynyt romantiikka yleensä kielii, että henkilö on kiinnostunut myös muulla kuin seksin tasolla.

Jos deitti ei halua viettää ylimääräistä aikaa tai jopa välttelee toisen seuraa, on hänellä todennäköisesti elämässään muita ja tärkeämpiä asioita kuin parisuhde. Useat parisuhteet alkavat kuitenkin tapailusta ja rennosta tutustumisesta ilman paineita. Aika näyttää kyllä, onko hän Se Oikea.

Uusimmat