Justin Bieberin porttikielto Argentiinaan loppui – paparazzin pahoinpitelyä koskenut tuomio purettiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Justin Bieberillä ei ole pariin vuoteen ollut asiaa Argentiinaan. Syynä oli vuonna 2013 Buenos Airesissa tapahtunut välikohtaus.

Argentiinalaisen paparazzin mukaan Bieber oli määrännyt henkivartijansa pahoinpitelemään hänet. Valokuvaaja kertoo Bieberin tiimin vieneen myös hänen rahansa ja kameransa. Tapausta käsiteltiin maan oikeudessa, ja vuonna 2016 poptähti todettiin syylliseksi.

Oikeuden päätöksestä on sittemmin tehty lukuisia valituksia. Nyt Argentiinan korkein oikeus on purkanut tuomion ja todennut Bieberin syyttömäksi. Purkua koskeva päätösasiakirja kirjattiin TMZ-sivuston mukaan 18. joulukuuta.

Justin Bieberin argentiinalaiset fanit voivat siis jälleen riemuita. Poptähti on vapaa esiintymään maassa ilman pelkoa vankilaan joutumisesta.

Uusimmat