Kiinalaisalus laskeutui Kuun pimeälle puolelle – tältä siellä näyttää!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kiinalainen Chang’e-4 -luotain on laskeutunut onnistuneesti Kuun pinnalle. Luotaimen määränpäänä oli Kuun pimeäksi puoleksi kutsuttu kaukaisempi puoli.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun yksikään alus on laskeutunut Kuun pimeälle puolelle. Kaikki aikaisemmat luotaimet ja alukset ovat laskeutuneet Maapallon puoleiselle puoliskolle.

Chang’e-4 laikaistiin matkalleen 7. joulukuuta Xichangin sateliittikeskuksesta. Internetissä on sittemmin julkaistu luotaimen ensimmäiset kuvat taivaankappaleen pinnalta. Kuvia ei voitu lähettää suoraan maahan vaan ne saavuttivat Maapallon sateliitin avulla.

CNSA
CNSA

Uusimmat