Netflix varoittaa: ”Älä osallistu Bird Box -haasteeseen”

Elokuvat Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Netflixin suosittu Bird Box -elokuva on synnyttänyt yllättävän meemin. Tuoreessa somehaasteessa ihmisiä kehotetaan kulkemaan harso silmillään. Sandra Bullockin tähdittämässä elokuvassa ihmisiä uhkaavat hirviöt, joihin katsominen saa käyttäytymään itsetuhoisesti.

Siksi päähenkilöt joutuvatkin kulkemaan pitkiä matkoja silmät peitettynä. Ennätyksiä rikkonut elokuva synnytti #birdbox-haasteen, jossa yllytetään suorittamaan erilaisia tehtäviä sokeana. Nyt Netflix on päättänyt puuttua potentiaalisesti vaaralliseen somehaasteeseen.

– Älkää satuttako itseänne Bird Box -haasteella. Emme tiedä kuinka se sai alkunsa ja arvostamme rakkauttanne. Pojan ja tytön ainoa toive tälle vuodelle on kuitenkin se, ettette joutuisi sairaalaan meemien vuoksi, Netflix twiittasi.

Uusimmat