Papparainen pettyi prostituoituihin – soitti hätänumeroon

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen Clevelandissa asuva 79-vuotias William Batts oli tilannut kotiinsa kaksi maksullista naista. Batts ei kuitenkaan ollut tyytyväinen naisten tarjoamiin palveluihin, joten mies päätti soittaa hätänumeroon. Hän väitti seksityöläisten ryöstäneen hänet.

Iäkäs William Batts oli tilannut kaksi afroamerikkalaista naista South Euclidin asuinalueella sijaitsevaan kotiinsa. Mies oli luvannut kaksikolle 500 dollaria vastineeksi seksipalveluista, The Smoking Gun uutisoi. Hän oli saanut naisten yhteystiedot ystävältään.

Naiset eivät kuitenkaan vastanneet miehen odotuksia ja hän pettyi saamaansa palveluun. Hänen mukaansa naiset ryöstivät 500 dollarin maksun häneltä ja siksi mies päätti soittaa asiasta hätänumeroon. Battsin kotiin menneet viranomaiset joutuivat selittämään vanhukselle, että huono seksipalvelukokemus ei täytä ryöstön tai rikoksen tunnusmerkkejä.