Tytär pyysi yksinäiselle isälleen synttärikortteja – posti kantoi 50 000 viestiä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa ja monissa muissa maissa eläkeläisten yksinäisyys on nykyisin vakava ongelma, josta tulisi puhua merkittävästi nykyistä enemmän. Nyt aihe on noussut Yhdysvalloissa otsikoihin, kun Toisen maailmansodan veteraanin tytär julkaisi sosiaalisessa mediassa tunteikkaan vetoomuksen.

Sotaveterani Duane Sherman oli täyttämässä 96-vuotta, kun ennen syntymäpäivää hänen tyttärensä julkaisi pyynnön, jossa hän toivoi ihmisten lähettävän onnittelukortin isälleen, jotta tämä piristyisi. Tuskin kukaan arvasi tuolloin mitä tulisi tapahtumaan, sillä lopulta Kalifornian Fullertonissa asuvalle veteraanille alkoi tulvia valtavia määriä postia.

8. tammikuuta juhlittujen syntymäpäivien aikaan Shermanille oli saapunut arviolta huimat 50.000 onnittelukorttia, joten tyttären pyyntöön vastattiin aktiivisemmin kuin kukaan olisi arvannut. Nyt isällä menee jopa viikkokausia saamiaan onnitteluita lukiessa. Alunperin tytär toivoi, että isälle tulisi noin 160 onnittelua, Orange County Register uutisoi.