Rihanna haastoi isänsä oikeuteen – syynä tavaramerkkiriita

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Rihanna on ajautunut perhekiistaan. Tähti on nostanut oikeustoimet isäänsä vastaan tavaramerkin loukkaamisesta. Rihannan isä Ronald Fenty perusti vuonna 2017 Fenty Entertainment -nimisen viihdealan yrityksen.

Rihanna kuitenkin omistaa jo tavaramerkin Fenty-nimelle, jota hän käyttää muun maussa Fenty Beauty -kosmetiikkabrändissään.

Rihannan mukaan Ronald ja hänen yhteistyökumppaninsa Moses Perkins ovat valheellisesti väittäneet edustavansa tähteä. Laulaja syyttää isäänsä oman menestyksensä avulla ratsastamisesta.

TMZ:n mukaan Rihanna on lähettänyt isälleen lukuisia aihetta koskevia lopettamismääräyksiä. Ronald on kuitenkin niistä huolimatta jatkanut liiketoimiaan Fenty Entertainment -nimen voimin.

Uusimmat