Meksikon rajan kaikkien aikojen suurin takavarikko – rekkalastissa oli 115 kiloa fentanyylia

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Sata kertaa morfiinia voimakkaampi fentanyyli on raivannut tiensä huumekauppiaiden valikoimiin aiheuttaen ennätysmäärän huumekuolemia ympäri maailmaa. Yhdysvaltojen rajaviranomaiset ovat nyt takavarikoineet Meksikon rajalta Nogalesista yhteensä 115 kiloa fentanyylia.

Associated Press kertoo, että kyseessä on kaikkien aikojen suurin takavarikkoon Yhdysvalloissa päätynyt fentanyylierä. Vahvaa riippuvuutta aiheuttavaa ainetta löydettiin rekkalastiin piilotettuna. Vahvasti koukuttavaa opioidiagonistia käytetään sairaalaolosuhteissa voimakkaan kivun hoidossa ja anestesiassa.

Synteettinen opioidi on huomattavasti edullisempaa valmistettavaa kuin heroiini, joten siksi sitä liikkuu runsaasti katukaupassa. Liiallisesti käytettynä aine lamauttaa hengityksen ja keskushermoston, hidastaa sydämen sykettä, suoliston toimintaa ja alentaa verenpainetta. Fentanyyli on aiheuttanut myös monen julkisuuden henkilön kuoleman.