Ruokapuheet saavat koiran lipomaan suupieliään – tuttu näky koiraperheissä?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Olive-niminen labradorinnoutaja keskustelee omistajansa kanssa ruoasta. Koira mitä ilmeisimmin arvostaa epäterveellisiä herkkuja, sillä sen kieli lipoo huulia vinhaa vauhtia omistajan luetellessa buffet-pöydän rasvaisia antimia.

Koiran herkkuja ovat muun muassa kalavoileivät, sipulirenkaat ja pepperonipitsa. Olive-niminen koira osaa kuvitella lempiherkkunsa eteen niin elävästi, että se reagoi kaikkiin makunystyröitä miellyttäviin ruokiin.

Kun omistaja luettelee kasviksia, ei koira osoita niitä kohtaan juuri minkäänlaista reaktiota. Sen sijaan epäterveellisemmät herkut saavat sen kielen lipomaan huulia vimmatusti.

Videon perusteella voisi luulla, että suloinen koira osaa kuvitella unelmiensa herkut eteensä syötäväksi. Toivottavasti omistaja palkitsee koiran myöhemmin edes pienillä herkuilla, jotta se saa haaveet muodostettua todeksi.