Uutuushousut paljastavat kaiken – näitä ei moni kehtaa käyttää

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Glamourmallien suosiossa oleva muotitalo Fashion Nova on ottanut myyntiin todella erikoiset häkkiä muistuttavat housut. Tekonahasta valmistetut housut ovat kangaskaistaleista valmistettu ristikkomainen vaate. Housut hämmästyttävät ihmisiä, sillä harva keksii sopivaa tilaisuutta niiden pukemiseen.

Can’t Contain This Caged Pants -nimiset housut ovat mustat ja tekonahkasta valmistetut. Housut näyttävät siltä kuin jalkojen ympärillä olisi pienet häkit. Erikoinen vaatekappale maksaa 49,99 dollaria, eli hieman alle 45 euroa.

Häkkihousut sopivat lähinnä herrasmiesklubilla työskenteleville tai eroottisiin sessioihin sopivaksi, sillä ne jättävät takamuksen ja haarovälin paljaaksi. Nähtäväksi jää, näkyykö häkkihousuja ensi kesänä esimerkiksi festivaaleilla. Niitä on saatavilla kolmessa eri kokoluokassa.

Fashion Nova
Fashion Nova