Selvitä nämä asiat suhteen alkuvaiheessa – viisi tärkeintä kysymystä

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Kommunikaatio on parisuhteen tärkein asia, sillä ilman sitä ei pysty ratkomaan ongelmia, tyydyttämään kumppaniaan, keskustelemaan, tutustumaan tai saavuttamaan yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kahden ihmisen on pystyttävä puhumaan vaikeistakin asioista, jos he aikovat rakentaa yhteistä tulevaisuutta.

Nyt on listattu viisi tärkeintä asiaa, jotka tulisi keskustella läpi jokaisen parisuhteen alkuvaiheessa. Ensimmäiseksi kannattaa puhua lapsista sekä niihin liittyvistä toiveista ja odotuksista. Jos kumppanin mielipide asiasta muuttuu suhteen aikana, on se tällöin hänen oma päätöksensä, koska asia on jo kertaalleen keskustelu aiemmin, eikä asiaan pitänyt jäädä kysymyksiä.

Kannattaa myös selvittää kumppanin rajat ja ne asiat, joita hän ei yksinkertaisesti tule sietämään parisuhteessa tai elämässään ylipäätään. Joillekin se voi olla lemmikkieläin, toisille esimerkiksi kumppanin lihominen. Kannattaa myös selvittää omaa arvomaailmaa ja keskustella kohtaako se parisuhteeen toisen osapuolen kanssa. Ne voivat liittyä seksiin, uskontoon tai vanhemmuuteen. Mistä asioista et ole valmis tekemään kompromisseja?

Selvitä myös, miten kumppanisi suhtautuu erilaisiin sosiaaliluokkiin ja ihmisryhmiin. Samalla kannattaa avata oman maailman tärkeysjärjestystä kumppanille ja kertoa, mitkä asiat menevät aina muiden edelle. Onko työ tärkeämpi kuin perhe? Entä rahan rooli tai harrastukset?

Suck It Up And Ask These 5 Deep Questions Early In A Relationship

Suck It Up And Ask These 5 Deep Questions Early In A Relationship

Publiée par Higher Perspective sur Lundi 28 janvier 2019

Uusimmat