Pizzahuppari lanseerattiin – pizza pysyy lämpimänä taskussa

Ruoka · Tim Isokivi

Monilla on tapana säästää pizzasta viipale tai kaksi huikopalaksi myöhempää käyttöä varten. Pizzalla on kuitenkin paha tapa jäähtyä, mikäli sen säilöö esimerkiksi laukkuun.

Eräs Yhdysvaltojen New Jerseystä kotoisin oleva mies on keksinyt ongelmaan luovan ratkaisun. Mike Hourani loi pizzahupparin, joka on tarkoitettu helpottamaan juurikin pizzaviipaleen mukana kantamista.

Hupparin etuosassa on pizzaviipaleen muotoinen ja lämpöeristetty vetoketjutasku. Taskun voi irrottaa ja pestä, jotta sellaisenaan mukana kulkeneen pizzan aiheuttamista tahroista pääsee helposti eroon.

Hourani hakee idealleen rahoitusta Kickstarter-varainkeruusivustolla. Pizzahuppari on lyhyen ajan sisällä onnistunut keräämään yli puolet tavoittellusta summasta.