Jättihitti Aquaman saa jatkoa – Jason Momoa palaa merten kuninkaaksi vuonna 2022

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

DC Comicsin merenalainen supersankari Aquaman oli vuosikymmenien ajan sarjakuvafaneille lähinnä vitsin maineessa. Imagonkohotuksen myötä veden alla hengittävä ja kaloille juttelevasta sankarista on kuitenkin tullut koko kansan suosikki.

Jason Momoan tähdittämä ja James Wanin ohjaama Aquaman-elokuva nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi, ja elokuva on nyt saamassa jatkoa. Warner Bros -tuotantoyhtiö on paljastanut jatko-osan saavan ensi-iltansa 16. joulukuuta 2022.

Aquaman on Hollywood Reporter -sivuston mukaan tuottanut maailmanlaajuisesti yli 1,14 miljardia dollaria. Se nousi kaikkien aikojen eniten rahaa tuottaneeksi DC Comicsin sarjakuviin perustuvaksi elokuvaksi, ohittaen ennätystä aiemmin pidelleen Christopher Nolanin Yön ritarin paluu -elokuvan.