Poliisit kuvasivat helikopterista alastomia auringonottajia

Ohhoh! · Tim Isokivi

Iso-Britanniassa käsitellään tapausta, jossa joukko poliiseja käytti helikopteria aivan muuhun kuin rikosten ehkäisemiseen. Helikopterista käsin kuvattiin muun muassa alastomia auringonottajia.

South Yorkshiren poliisivoimissa työskennelleitä Matthew Lucasia ja Lee Wallsia syytetään laittomien videoiden kuvaamisesta vuosien 2007 ja 2012 välillä. Vuonna 2007 he kuvasivat helikopterista naista, joka otti alasti aurinkoa bikineihin pukeutuneiden teini-ikäisten tyttäriensä kanssa.

Vuonna 2008 poliisit olivat kuvanneet pariskuntaa, joka harrasti seksiä kotinsa parvekkeella. Materiaalia löytyi Metro-lehden mukaan myös nudistileiristä ja alasti vuonna 2012 aurinkoa ottaneesta pariskunnasta.

Oikeuskäsittelyssä poliisien kerrottiin salakuvaamisensa vuoksi jättäneen vastaamatta hälytykseen skootterivarkaudesta. Kumpikin poliisi jäi teoistaan kiinni vuonna 2017 yhdessä tekonsa tunnustaneen kolmannen miehen, Adrian Pogmoren kanssa.

Uusimmat