Jatkuuko salarakkaan ja Tristan Thompsonin romanssi? Kuvat ainakin kiusaavat koripalloilijaa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Herrasmiesklubilla tarjoilijana työskentelevä Lani Blair jäi kymmenen kuukautta sitten kiinni yhdessä NBA-koripalloilija Tristan Thompsonin kanssa suudellessaan. Blair on päivitellyt Instagramiin vihjailevia kuvia jo muutaman kuukauden ajan, mutta kohdetta ei ole paljastettu julkisuuteen.

Lani Blair osaa vietellä kameran. Fashion Novan vaatteita esittelevä newyorkilaisnainen vihjailee kuvateksteissään pikkutuhmia lausahduksia. Nyt monen epäilykset ovat heränneet, sillä Tristan Thompsonin ja Khloe Kardashian on kerrottu eronneen. Osa veikkaa, että Lani Blair yrittääkin saada koripalloilijan uudestaan vällyjensä väliin – ellei ole jo saanut.

Viime kesänä Tristan Thompsonin väitettiin yhä tekstailleen tulikuumalla vartalolla varustetun Lani Blairin kanssa. Hän ei kuitenkaan pystynyt pitämään kovinkaan paljon yhteyttä salarakkaaseen, koska vietti lähes kaiken aikansa Khloen ja True-tyttärensä kanssa. Asiat muuttuivat, kun mies muutti takaisin Clevelandiin ja hänen perheensä jäi Los Angelesiin. Nähtäväksi jää, siirtyykö Thompson Lani Blairin viralliseksi poikaystäväksi.

https://www.instagram.com/p/Bt9prQAHs98/

https://www.instagram.com/p/Bt6_rZGHBlK/