AIDS-lääkkeen kehittämisestä uutta toivoa – jo toisen potilaan HIV parani

Terveys · Tim Isokivi

Tutkijat uskovat Lontoossa asuvan HIV-potilaan parantuneen sairaudestaan. Kyseessä on jo toinen henkilö, jonka HI-virus vaikuttaa parantuneen uuden menetelmän avulla.

Nimeämättömällä potilaalla diagnosoitiin HIV vuonna 2003. Hänelle tehtiin luuydinsiirto henkilöltä, jolla on harvinainen HIV:lle immuuniksi tekevä geenimutaatio. Miehelle tehdyissä testeissä ei näy enää jälkeäkään HI-viruksesta, vaikka hän ei ole käyttänyt antiretroviraalisia lääkkeitä enää 18 kuukauteen.

Osa lääkäreistä suhtautuu tapaukseen varauksella, kutsuen sitä pitkäaikaiseksi remissioksi. Toiset asiantuntijat uskovat potilaan kuitenkin parantuneen HIV:stä täysin.

New York Times -lehden mukaan luuydinsiirrosta tulee tuskin yleinen hoitokeino HIV-potilaille lähitulevaisuudessa. Menetelmän onnistumisen toivotaan kuitenkin edistävän uusien AIDS-parannuskeinojen kehittämistä.

Uusimmat