Aaron Carter suuttui Michael Jackson -dokumentista – uhkasi lyödä miehiä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Laulaja Michael Jacksonin uhrit ovat kertoneet ensimmäistä kertaa julkisesti laulajan harjoittamasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä heidän ollessa pikkupoikia. Leaving Neverland -niminen dokumentti on saanut laulaja Aaron Carterin raivon valtaan. Hän on itse nukkunut Michael Jacksonin kanssa samassa sängyssä.

Teini-ikäisenä Michael Jacksonin kanssa aikaansa viettänyt laulaja Aaron Carter on raivostunut Michael Jacksonin pedofiiliväitteet esittäneille Wade Robsonille ja Jimmy Safechuckille. Hänen mukaansa dokumentissa esitetyt väitteet ovat valheita ja hän ihmettelee, miksi miehet eivät ole esittäneet syytöksiään aiemmin.

Laulaja Aaron Carter kertoo saaneensa aikoinaan runsaasti opastusta ja apua Michael Jacksonilta. Nyt hän haluaisikin motata Wade Robsonia suoraan nyrkillä kasvoihin, mutta ei tee sitä, koska hänellä on liian paljon menetettävää. Hän ei kuitenkaan allekirjoita itse pedofiiliväitteitä popin kuninkaasta.

Uusimmat