Ex-presidenttiehdokkaan syntymäpäivävideosta kohu – puhaltaa kynttilät hämmentävällä tavalla!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen senaattori ja entinen presidenttiehdokas Mitt Romney on noussut otsikoihin hämmentävästä syystä. Hänellä on erikoinen tapa puhaltaa syntymäpäiväkakun kynttilöitä.

Twitterissä julkaistulla videolla Romney yllätetään Twinkie-leivoksista tehdyllä kakulla hänen 72. syntymäpäivänään. Sen sijaan että hän puhaltaisi kaikki kynttilät kerralla sammuksiin, hän ottaa ne käteensä yksitellen ja puhaltaa vasta sitten.

Video levisi nopeasti viraalina sosiaalisessa mediassa. Romneyn epätyypillinen tyyli puhaltaa kynttilöitä herätti laajamittaista hämmennystä etenkin Twitter-käyttäjien keskuudessa. Toiset tosin kiittivät senaattoria siitä, ettei hän levittänyt pöpöjä koko kakulle puhaltamalla kaikki kynttilät kerralla sammuksiin.