Lapsi nimettiin Akseli Herlevin mukaan – sai ilmaiset hampurilaiset loppuelämäkseen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu julkkiskokki Akseli Herlevi kertoi eilen todellisesta yllätyksestä, kun hän oli kuullut erään perheen nimenneen lapsensa Akseliksi hampurilaismiehen mukaan. Hän oli saanut tiedon asiasta parilta, joka oli lapselleen nimeä pohtiessaan katsellut televisiosta Herlevin ohjelmaa.

View this post on Instagram

Täytyy sanoa että harvakseltaan sitä enää hämmennyn mistään, mutta nyt kävi niin. Sain yhteydenoton minulle tuntemattomalta henkilöltä joka meni näin: "Viime kesänä saimme mieheni kanssa tietää että perheemme kasvaa yhdellä. Eräs lauantai ilta teimme hampurilaisia burgerimiehen ohjeella ja katselimme burgerimiestä. Ohjelman lomassa mieheni totesi että Akselihan olisi hieno nimi jos pojan saamme. Aikani maiskuttelin purilaista ja nimeä. Maistui ja kuulosti hyvältä. Tänään poikamme kastettiin Akseliksi 😊 Täten voin sanoa että ainakin yksi pieni poika Suomen maassa on saanut nimensä burgerimies Akseli Herlevin mukaan 🤗" Ajattelin lämmittää poikasen mieltä tarjoamalla hänelle loppuelämäksi @naughtybrgr burgerin kerran viikossa, että on ns. Eväät tulevaisuutta varten kunnossa! #naughtybrgr #naughtyfamily (Kuva on aito ja lupa lapsen vanhemmilta sen julkaisemiseen löytyy.)

A post shared by A K S E L I H E R L E V I (@akseliherlevi) on

– Ohjelman lomassa mieheni totesi että Akselihan olisi hieno nimi jos pojan saamme. Aikani maiskuttelin purilaista ja nimeä. Maistui ja kuulosti hyvältä. Tänään poikamme kastettiin Akseliksi, Herlevin saamassa viestissä todettiin hänen mukaansa.

Hampurilaisjulkkis oli tiedosta innoissaan.

– Täten voin sanoa että ainakin yksi pieni poika Suomen maassa on saanut nimensä burgerimies Akseli Herlevin mukaan” Ajattelin lämmittää poikasen mieltä tarjoamalla hänelle loppuelämäksi @naughtybrgr burgerin kerran viikossa, että on ns. Eväät tulevaisuutta varten kunnossa, Herlevi paljasti.

Uusimmat