Eläinrääkkääjien nimet julkaistaan Yhdysvalloissa seksirikollisten tavoin

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Yhdysvalloissa on tapana ilmoittaa seksirikollisten nimet yhdessä ja julkisessa rekisterissä, mikä on kaikkien saatavilla. Nyt maan muutamat osavaltiot suunnittelevat samanlaista käytäntöä myös eläinrääkkääjille.

Tennesseen osavaltiossa on julkinen lista eläinrääkkääjistä. Ensimmäisen kerran eläinsuojelurikoksen tehneen nimi on listalla kaksi vuotta. Mikäli henkilö uusii rikoksen, pysyy hänen nimensä listalla viisi vuotta lisää. Osa amerikkalaiskaupungeista on ryhtynyt keräämään samanlaista listaa omatoimisesti ilman osavaltiolle asetettua lakia asiasta, Shared uutisoi.

Suomessa eläinsuojelurikoksesta voi seurata sakko- tai vankeusrangaistus sekä eläintenpitokielto. Törkeän eläinsuojelurikoksen vankeusrangaistukset vaihtelevat neljän kuukauden ja neljän vuoden välillä. Eläintenpitokiellon minimiaika on yksi vuosi. Suomessa eläintenpitokieltorekisteriä ylläpitää oikeusrekisterikeskus.