Jonne Aaronilta odotettu albumi toukokuussa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Negative-yhtyeestä alunperin tunnetuksi tullut suosikkiartisti Jonne Aaron julkaisee kolmannen sooloalbuminsa 10. toukokuuta. Ensi perjantaina 12. huhtikuuta julkaistaan single Tiikerin raidat. Kappale on Jonne Aaronin käsialaa ja Jimmy Westerlundin tuotantoa.

– Tiikeri on mun voimaeläin. Näin Meksikossa lomaillessani vahvan unen ja se jalostui nyt kappaleeksi. Biisi avaa sitä, mitä on luvassa kokonaisen levyn muodossa myöhemmin tänä keväänä, Jonne kertoo.

Jonne Aaronin sooloura alkoi Vain elämää -avauskaudesta vuonna 2012. Hän julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Onnen vuodet vuotta myöhemmin 2013 ja toisen albuminsa Risteyksessä vuonna 2014. Kyseiseltä levyltä voimasoittoon nousivat Yksin, Ota mut, Kirosanoja ja Ei tää rakkautta oo. Kesällä Jonne Aaron nähdään festivaalilavoilla.

– Odotan malttamattomana lähtötelineissä kesän festarivetoja. Livesetti tulee uudistumaan uuden materiaalin myötä. Tuu laulamaan mukana! Nautitaan kesästä, musasta, yhdessäolosta ja upeesta fiiliksestä, Jonne sanoo.