Musta aukko halutaan nimetä Chris Cornellin mukaan – todellinen Black Hole Sun

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Tutkijat julkaisivat historian ensimmäisen kuvan mustasta aukosta viime viikolla. Aukolle annettiin nimeksi Powehi, mikä tarkoittaa ikuisen luomisen kaunista pimeää lähdettä havaijin kielellä. Nyt nimeä halutaan muuttaa.

Soundgarden-laulaja Chris Cornellin fani on aloittanut netissä keräyksen, jonka tarkoituksena on muuttaa mustan aukon nimi edesmenneen artistin mukaan. Vetoomuksen tavoittelema 50.000 äänen nimilista on pian täynnä.

1990-luvulla ilmestynyt Black Hole Sun on varmasti yksi Chris Cornellin tunnetuimmista hiteistä ja sopisi siten loistavasti kuvastamaan 54 miljoonan valovuoden päässä M87-galaksin keskipisteessä olevaa massakeskittymää.

Mustan aukon nykyinen nimi on kielitieteilijä Larry Kimuran ehdottama. Syy Powehin nimen havaijilaiseen taustaan piilee kahden mustan aukon kuvaamiseen käytetyssä teleskoopissa. Kaksi kahdeksasta EHT-projektin osana olleesta radioteleskoopista sijaitsi Havaijin Mauna Kea -vuoren huipulla.