Stand up -koomikko kuoli kesken esiintymisen – yleisö luuli osaksi esitystä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brittiläisen stand up -koomikko Ian Cogniton esiintyminen sai taannoin vakavan päätöksen. Koomikko kuoli lavalle kesken esiintymisen.

Pitkän linjan koomikko oli esiintymässä Bicesterin kylässä sijaitsevassa Atic-ravintolassa. Noin puolessa välissä esiintymistä Cognition alkoi hengittämään voimakkaasti ja istuutui alas liikahtamatta enää.

Cognitionia katsomaan tullut yleisö luuli koomikon erikoisen käytöksen olleen vain osa esitystä ja jatkoi nauramista. Mies oli jopa hetkeä aikaisemmin vitsaillut terveydentilastaan ja siitä, minkälaista olisi jos hän kuolisi lavalle.

Pian stand up -illan juontaja Andrew Bird tajusi jonkin olevan pielessä ja meni tarkistamaan esiintyjän kunnon. Bird kertoi BBC:lle odottaneensa silti koomikon heräävän ja säikäyttävän hänet. Cognitio kuitenkin todettiin kuolleeksi paikalle saapuneiden ensihoitajien toimesta.

Ian Cognito oli kuollessaan 60-vuotias. Twitter täyttyi pian miehen poismenon jälkeen häntä todelliseksi koomikoksi kuvailleiden kollegoiden kunnianosoituksista.