Hämmästyttävä näky ultraäänessä – kaksoset tappelivat jo kohdussa?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Sisarusten välinen kilpailu on yleistä monissa perheissä, mutta eräiden kaksosten kohdalla se vaikuttaa alkaneen jo kohdussa. Näin ainakin viraalina levinneen videon perusteella.

Kiinalaisella videolla nähdään ultraäänikuvaa odottavan äidin kohdusta. Vanhempien yllätykseksi sikiöillä vaikutti olevan meneillään riita. He näyttivät nyrkkeilevän kohdussa.

Hauskasta videosta tuli nopeasti viraalihitti sen levittyä sosiaalisessa mediassa. Kaksosten elämä kohdussa ei ole kuitenkaan pelkkää riitaa, sillä The Sun -lehden mukaan he ovat näyttäneet myös halaavan toisiaan ultraäänikuvassa.