Dallas-hittisarjan tähti on kuollut

Viihdeuutiset Toimittaja:

Suomalaisissa perheissä seurattiin 1980-luvulla silmät tarkkana maailmanlaajuiseen jättisuosioon noussutta Dallas-televisiosarjaa, jonka eräs tähdistä oli Cliff Barnesia näytellyt Ken Kercheval. Nyt Kercheval on kuollut 83-vuotiaana. Asiasta uutisoivat useat yhdysvaltalaiset lehdet.

Vuonna 1935 Indianan Wolcottvillessä syntynyt Kercheval näytteli Dallasissa lakimiehen rooliaan peräti 14 tuotantokauden ajan, eli sarjan jokaisella tuotantokaudella.

Näyttelijäuransa hän aloitti televisiossa jo 1960-luvulla. Läpimurtorooli nähtiin kuitenkin vuonna 1978 alkaneessa Dallasissa, jossa hän näytteli vuoteen 1991 saakka.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.