Adi L Hasla päättää trilogiansa: ”Lappu luukusta ja lusikat jakoon”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Räppäri Adi L Hasla julkaisee tänään perjantaina uuden Ei saada takasin meit -singlensä. Kappale jatkaa artistille ennestään tuttua ihmissuhdeteemaa.

– Ei saada takasin meit on trilogian kolmas osa. Kevät-biisistä alkanut, Kokonaan mun -kappaleen kautta koukannut tarina päättyy tähän. Lappu luukusta ja lusikat jakoon, Adi kertoo.

Keväällä 2018 Adi L Hasla rikkoi Spotify-ennätyksiä megahitillään Kevät, joka oli Suomen Spotify-listan ykkösenä peräti 41 päivää. Yksikään toinen kotimainen sooloartisti ole pystynyt samaan. Kappale on ylittänyt jo 10 miljoonan kuuntelukerran haamurajan ja oli vuoden 2018 kolmanneksi striimatuin kappale. Kevät-singleä seurannut Kokonaan mun on ylittänyt kultarajan.

Adi L Hasla (oikealta nimeltään Adil Hatni) tuli tunnetuksi vuonna 2014 platinasinglellään Hyi. Vuonna 2017 julkaistu kolmas albumi Pieni punainen kana on streamannut kultaa. Energisistä live-esiintymisistään tunnettu Adi on myös tuttu feattaaja useiden suomalaisten räppäreiden, kuten MEGA-Ertsin, TIPPA:n sekä Kuben kappaleilta.

Adi L Hasla keikoilla

17.05. La Fiesta, Porvoo

01.06. Mdngt, Hyvinkää

05.06. Kaivohuone, Helsinki

08.06. CityFest, Loimaa

14.06. Myöhä, Jyväskylä

21.06. Merisärkkä, Kalajoki

22.06. Otanlahti, Rauma

06.07. Ruissalo, Turku

27.07. Linnanpuisto, Hämeenlinna

02.08. Hamina Bastioni, Hamina

10.08. Riemu Bar & Club, Raahe

16.08. Ratinanniemi, Tampere

24.08. Kauhajoen Krouvi, Kauhajoki

07.09. Rytmikorjaamo, Seinäjoki

14.09. Ravintola Siili, Kankaanpää