Nelli Matulalta tänään uusi single – myös albumi tulossa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Nelli Matula julkaisee tänään uuden Helposti särkyvää -singlensä yli vuoden hiljaiselon jälkeen. Kappale on Matulan aikaisempiin julkaisuihin verrattuna huomattavasti herkempi ja pehmeämpi – ja tähänastisista julkaisuista henkilökohtaisin.

– Oon inspiroitunut viime vuoden aikana rakkaudesta ja pelosta ja siitä, miten kummallisella tavalla ne kietoutuvat toisiinsa. Tämä biisikin kertoo oikeastaan just siitä, Nelli Matula kommentoi singleään.

– Rakkaus on kai puhtaimmillaan sitä, että antaa toiselle kaikki kipeimmät välineet joilla satuttaa. Sitten vaan toivoo ja luottaa, ettei toinen tee niin.

Viimeisen vuoden ajan Nelli Matula on keskittynyt uuden musiikin tekemiseen ja soundinsa terävöittämiseen. Se on tuottanut tulosta, sillä hänen musiikillinen visionsa on vahvistunut entisestään. Kappaleita on syntynyt paljon, ja suunnitelmissa on julkaista debyyttialbumi vielä tämän vuoden aikana.

Nelli Matula on julkaissut tähän mennessä yhteensä viisi singleä, joista lähes jokainen on ylittänyt kuuntelukerroillaan kultarajan. Jättihitti Lemmikki on streamannut platinaa, Tää ei oo ohi, Kato vaan sekä vuoden 2017 kesäkumibiisi Tyynysotaa ovat kaikki ylittäneet kuuntelukerroillaan kultarajan. Nelli Matula oli ehdolla vuoden 2017 Emma-Gaalassa Vuoden tulokas -kategoriassa.