Kuopiossa liikkuu susi – poliisilta varoitus ulkoilijoille

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Poliisin mukaan Kuopion Männistössä ja Puijonlaaksossa on tehty havaintoja sudesta tänä aamuna. Poliisi pyytää välttämään turhaa liikkumista ja erityisesti koirien ulkoiluttamista Puijonlaaksossa ja Puijon ulkoilualueella.

Asiasta Twitterissä kertonut poliisi ja riistanhoitoyhdistys selvittävät tänä aamuna Kuopion Puijonlaaksontiellä ja Inkilänmäentiellä tehtyjä susihavaintoja. Susihavainnoista voi ilmoittaa hätäkeskukseen soittamalla 112.

– Kuopion Männistön ja Puijonlaakson alueelta on tehty useita ilmoituksia hätäkeskukseen yksittäisestä sudesta. Poliisi ja paikallinen SRVA selvittävät tilannetta. Puijonlaakson ja Puijon ulkoilualueella pyydetään välttämään turhaa liikkumista ja erityisesti koiran ulkoiluttamista. Poliisi päivittää tietoja ja antaa lisäohjeita Twitterissä, poliisi kirjoittaa.

Sudet ovat suurpetoja, joiden läheisyydessä tulee käyttäytyä rauhallisesti. Ainoastaan sairaiden, nälkiintyneiden tai poikasiaan puolustavien susien on raportoitu hyökkäävän ihmisten kimppuun, Suurpedot-sivusto selventää. Susi ei ole tappanut ihmisiä Suomessa sitten 1800-luvun loppupuolen.