Tolkien-tähti ehdolla Game of Thronesiin – kävi jo koekuvauksissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

HBO:n Game of Thrones olisi saattanut näyttää hieman erilaiselta, mikäli kohtalo olisi puuttunut peliin. Sarjan keskeisessä roolissa olisi voitu nähdä Tolkien-elokuvan tähti Nicholas Hoult.

Hoult paljasti Page Six -sivustolle olleensa ehdolla Jon Snow’n rooliin. Hän kävi hahmon koekuvauksissa tekorusketuksessa ja hiustenpidennyksessä, sillä hän oli juuri ollut Titaanien taistelu -elokuvan kuvauksissa.

– Muistan miettineeni, että tätä he eivät ainakaan hae. Ja se piti paikkansa, Hoult kuvaili.

Skins-sarjan kautta maineeseen noussut Hoult tähdittää parhaillaan Dome Karukosken Tolkien-elokuvaa. Hänet nähdään seuraavaksi valkokankaalla X-Men: Dark Phoenix -elokuvassa, jossa mukana on myös Game of Thronesin Sophie Turner.