MTV kaappasi suosikkijuontajan – Susanna Laine siirtyy ikoniseen viihdeohjelmaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ikoninen suomalaisten rakastama viihdeohjelma Tuttu Juttu Show tekee paluun MTV3-kanavalle. Ohjelman juontajina toimivat Timo Koivusalo ja Susanna Laine. Laine on viime vuodet toiminut televisiossa Yleisradion suositun Puoli seitsemän -ohjelman juontajana.

Suomalaisille vuosina 1992-2002 tutuksi tullut ja huippusuosituksi kasvanut hyväntahtoinen parisuhdevisailu Tuttu Juttu Show selvittää kuinka hyvin parisuhteessa elävät todella tuntevat oman kumppaninsa. Koivusalo kertoo olevansa innoissaan yhteistyöstä Susanna Laineen kanssa.

– Olen varma, että ohjelma Susannan kanssa tulee toimimaan mainiosti. Hänellä on vahva kokemus juuri sellaisen hyväntuulisen televisio-ohjelman juontamisesta, jossa tärkeintä on positiivinen läsnäolo, vieraiden kunnioittaminen ja hetkestä kiinniottaminen. Juuri siitähän Tuttu Jutussa on kysymys, Timo Koivusalo kertoo.

Susanna Laine ottaa uuden juontohaasteen innolla vastaan.

– Olen todella mielissäni, kun pääsen legendaariseen Tuttu Juttuun mukaan. Ohjelmaa tuli aikoinaan seurattua, ja formaatti on loistava: hyväntahtoinen, hauska ja myös tunteita herättävä. Timo Koivusalo on alan rautaisimpia ammattilaisia, Laine kertoo.